Kjell & Firida – Vaimaripaita ja Kuningatar

Kjell & Firida – Vaimaripaita ja Kuningatar

image

Ensimmäinen yö Dar es Salaamissa oli levoton. Heräsin hikisenä, lakana kietoutuneena kuristajakäärmeen lailla kroppani ympärille. Raahauduin raskaasti hotellihuoneen ovelle ja kurkistin varovasti käytävälle. Hyvä, reitti selvä. Ei epäilyttäviä ukkoja missän. Hitusen arastelin vielä hotellin muita herrasvieraita.

Ampasin käytävän poikki Janette kainalossa hotellin terassille, jossa tarjoiltiin aamupalaa.

“Good morning girls”, huikkasi siilitukkainen länkkäri valkoisessa vaimarissaan.

“Valkoinen vaimari. Niin stereotyyppistä”, ajattelin hiljaa mielessäni.

Hymähdin ukolle hermostuneesti, vaikka mieli teki tuhahtaa, että kyllä minä tiedän mitä sinä äijänkäppänä olet yöllä puuhastellut. Hyi sinua.

Hotellin henkilökunta oli vaihtunut lihaksikkaista portsariäijistä iloisiin mammoihin, jotka puuhastelivat keittiössä. Täh. Olin hämilläni. Ei jälkeäkään yön megabileistä. Kuvittelinko kaiken?

“Onko tämä teidän ensimmäinen kerta Afrikassa?”, vaimaripaita kysyi.

Jaa. Se paistaa siis kasvoista. Kaksi hämmentyneen oloista tyttörukkaa täysin kujalla Dar es Salaamissa, liian isossa kaupungissa, jossa asustaa lähes yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa yhteensä.

Minä kun olin luullut, että maailmaa täytyy nähdä nyt, kun on vielä nuori ja perheetön. Vapaa. Takaraivossa on aina kummitellut ajatus siitä, että jossain kohtaa täytyy rauhottua ja asettua aloilleen, keskittyä uraan ja hankkia perhe. Pysähtyä.

Olisin halunnut nauttia vesimeloonini ja mangoni rauhassa, mutta naapuripöydän vaimaripaita kaipasi selvästi juttuseuraa, vaikka väkisin. Vahva aksentti puski miehen englannista läpi paljastaen hänen ruotsalaiset juurensa.

Mies kertoi olevansa IT-alalla, mutta kyllästyi oravanpyöräelämään Ruotsissa. Hän oli lähtenyt lastensa kanssa Tansaniaan. Rohkea veto.

“Miksi asuisin Ruotsissa, jos voin työskennellä Tansaniassa tai Brasiliassa? Olen onnekas, sillä työni antaa minulle vapauden liikkua. En ikinä palaa Ruotsiin. En ole onnellinen siellä. Ihmisten ajatusmaailma on sulkeutunutta. Ja sää. Helvetti se on masentavaa. Käyn Ruotsissa tänä päivänä ainoastaan tapaamassa lapsiani, jotka ovat jo kaikki aikuisia”, vaimaripaita sanoi.

Kiinnostava ukko. Minä kun olin luullut, että maailmaa täytyy nähdä nyt, kun on vielä nuori ja perheetön. Vapaa. Takaraivossa on aina kummitellut ajatus siitä, että jossain kohtaa täytyy rauhottua ja asettua aloilleen, keskittyä uraan ja hankkia perhe. Pysähtyä. Ja se on tuntunut äärimmäisen kuristavalta ja ahdistavalta, sillä en ole koskaan halunnut pysähtyä paikoilleni. Oli lohdullista kuulla, että on muitakin vaihtoehtoja kuin ankkuroida itsensä yhteen kaupunkiin loppuiäkseen. Vaimaripaita sai minut tajuamaan, että voin toteuttaa unelmiani, vaikka olisin uranainen, äiti tai vaimo. Arvokas havainto.

Vaimaripaidalla oli muuten nimi. Kjell. Hän oli tullut tansanialaisen vaimonsa kanssa Dar es Salaamiin juhlistamaan heidän rakkauttaan, joka oli kukoistanut jo kymmenen vuotta.

“Olemme menossa muuten vaimoni kanssa kaupungille. Jos te tytöt haluatte liittyä meidän seuraan, voimme näyttää teille paikkoja, se on teille turvallinen tapa tutustua Dariin”, Kjell sanoi ystävällisesti.

Halusin vajota maan alle häpeästä. Tansanian oppitunti numero yksi: älä koskaan tuomitse ihmistä etukäteen, sillä et todellakaan voi tietää, kuka hän on tai mistä hän tulee. Olin tehnyt totaalisen väärät johtopäätökset Kjellistä. Hyi minua.

Kjellin vaimo Firida asteli pian rappusia alas. Kjell kääntyi katsomaan vaimoaan ihaillen, eikä ihmekään, hän oli naimisissa kuningattaren kanssa. Firida liikkui rauhallisen ylväästi, selkä suorassa. Hän kantoi jokaisen kurvinsa itsevarmasti. Hän oli kaunis nainen. Yhtäkkiä huomasin istuvani lytyssä, selkä kyttyrällä, pää suurin piirtein sylissäni. Firida sai minut parantamaan ryhtiäni välittömästi. Tansanialaiset naiset. He ovat oivaltaneet jotain naiskauneudesta ja itsevarmuudesta. He eivät häpeile kroppaansa. He ovat ylpeitä.

thumb_IMG_0318_1024

Firida ja Kjell adoptoivat meidät koko päiväksi. Lounas, oluthetki, ranta, oluthetki, illallinen, viinihetki. Vietimme koko päivän heidän kanssaan. Päivän päätteeksi kutsuimme heitä jo isäksi ja äidiksi. En ole eläissäni tavannut yhtä huolehtivaisia ja avoimia ihmisiä.

“Me tansanialaiset rakastamme ihmisiä ja keskusteluja. Sosiaalisuus on iso osa identiteettiämme. Me huolehdimme toisistamme. Elämä Ruotsissa on joskus hankalaa, sillä ihmiset tuijottavat vain toistensa kenkiä. Katsekontaktia on vaikea saada. En saanut yhtäkään ruotsalaista ystävää, vaikka kuinka yritin”, Firida totesi.

Ei yhtäkään ruotsalaista ystävää vuosienkaan jälkeen. Kyllä me pohjalaiset osataan olla sulkeutunutta kansaa. Sitten vielä ihmetellään, miksi kaikki maahanmuuttajat keskittyvät samalle asuinalueelle. Firidan mukaan erityisesti afrikkalaiset tarvitsevat yhteisön, johon kuulua. Sosiaaliset suhteet tuovat elämään merkityksellisyyttä. Yksinkertainen resepti onneen. Suomineito, voisitko sinä oppia tästä jotain?

Kjellin tarinat muuttuivat vauhdikkaammiksi sitä mukaan kun aurinko laski. Olut kourassa ja posket punottaen Kjell muisteli vihreää irokeesiaan ja punkkaritakkiaan.

“Olen aina kulkenut omaa polkuani. En ole koskaan antanut kenenkään vaikuttaa mielipiteisiini tai elämääni. Vanhempani kannustivat minua aina olemaan oma itseni ja tekemään elämässäni juuri ne päätökset, jotka tekevät minut onnelliseksi. Tyttäret, teidän pitää kuunnella sydäntänne ja toteuttaa omia unelmianne. Muistakaa se”, Kjell painotti.

“Luvatkaa minulle tytöt yksi asia. Seuratkaa sydäntänne ja toteuttakaa unelmianne. Älkää antako kenenkään rajoittaa ajatteluanne tai luovuuttanne. Luvatkaa, sillä te pystytte mihin vain. Luvatkaa”

Niin. Unelmani. On minulla niitä, paljonkin. Olenko toteuttanut niitä? En täysin, sillä joku “järjen ääni” on painanut jarrua. Ei riskejä, ei pettymyksiä. Voi pojat, että olen ollut hakoteillä.

Yhtäkkiä Kjell nosti nyrkit kohti taivasta, keskisormet pystyssä ja huusi: ” Eikö teille tytöille tule koskaan sellaista fiilistä, että haluaisitte huutaa maailmalle fuck you! Minä teen mitä minä haluan, joten fuuuuck you”.

Firida pudisteli päätään nauraen. Yritin purra huulta, mutten pystynyt pidättämään nauruani.

Kotimatkalla Kjell harppoi epävakain askelin hotellille. Hän teki selväksi, että olemme Janeten kanssa tervetulleita heidän luokseen milloin tahansa, missä ikinä he sattuvatkin majailemaan.

“Luvatkaa minulle tytöt yksi asia. Seuratkaa sydäntänne ja toteuttakaa unelmianne. Älkää antako kenenkään rajoittaa ajatteluanne tai luovuuttanne. Luvatkaa, sillä te pystytte mihin vain. Luvatkaa”, Kjell painotti, kun hyvästelimme toisemme halauksin ja poskisuudelmin.

Ensimmäinen päivä Dar es Salaamissa oli täydellinen. Niin paljon lämpöä ja naurua. Niin paljon ajateltavaa. Kjell ja Firida. Uskomattoman inspiroiva pariskunta.

Yöllä pohdin sängyssä unelmiani, huonoa ryhtiäni ja yhteisöllisyyttä. Haluan tansanialaisen naisen itsevarman ryhdin. En halua kulkea enää häntä koipien välissä pyydellen anteeksi olemassaoloani. Haluan olla ylpeä itsestäni ja kropastani. Haluan kulkea päättäväisesti kohti unelmiani, riskeistä huolimatta. Ennen kaikkea, haluan kertoa läheisilleni, miten tärkeitä he minulle ovat, kun palaan takaisin Suomeen. Haluan antaa aikaa ihmisilleni, sillä minä tarvitsen heitä. Tarvitsen yhteisöäni.

Jokaisessa meissä pitäisi olla ripaus Kjellin kapinaa ja Firidan itsevarmuutta. Minä pystyn mihin vain, muista se. Muista se. Muista se.

No Comments

Post A Comment